Kokomerkintöjen ja asteikoiden "orjina" tottuu että numerot kertovat karua kieltään - joko liiasta tai vähästä,
hyvästä tai hienosta,
asteikosta riippuen.
Työelämässä osaamista arvioitaessa on usein tavallista että halutaan jättää perinteiset numeeriset arvioinnit (asteikot kuten 0 - 5, 4 - 10 ym.), koska ei ole kiva olla 0-tasoa (jos se ei tarkoita asteikon sitä päätä että on tosihyvä!). Koska jokin asteikko mittarina useimmiten tarvitaan, koetaan monesti mielekkäämmäksi korvata numerot sanoin, kuvaillen esim. a = aloittelija, k = kertauksella mestarksi, o = osaaja, jne. Kuitenkaan menemättä yo-arvosanojen (A, B, C, M, E, L) loukkuun, joka sekin monelle trauman paikka. Pienimmille koululaisillekin sanallinen arviointi ajatellaan lempeämmäksi tavaksi arvioida opin tien alkutaivalta.
Arvostelulajit ovat hankalia juttuja.
- mistä löytää sopiva asteikko, sopivan lempeä, ja kuitenkin kuvaava,
ja sitten vielä yhteinen kriteeristö tasaisen arvioinnin takuuksi?
Arvatkaa mitä, pelkäänpä että tässäkin vain luovuus on valttia :-)
Osaamisen suhteen asteikkoa ratkaisevammaksi ehkäpä nouseekin se että mitattavaksi saadaan osaaminen laajasti: vaikka arvoitaisiin 1-4 -asteikolla,
tärkeää on löytää mittauspatteristo siten että kaikkien hyvä osaaminen löytyy mitattavista jutuista.
Työelämässä tarvitaan koko joukko erilaisia ominaisuuksia, taitoja, valmiuksia ja asennetta,
ja jos kattavia arviointeja halutaan,
näitä vaan listaamaan
- ah monimuotoisuuden kirjoa!
Naiivi ajatusko? Ouh, ehkä, mutta muistakaa esimerkki koulusta, kun hiljaiset tytöt suhaavat arvioinneissa ohi remuavien poikien, koska tytöt ovat kilttejä - mutta kylläpä pojatkin osaavat tärkeitä juttuja - ja se onkin tärkeä oppi se, etenkin pojille itselleen, mutta myös heitä arvioiville.
Asteikoiden maailmaan oikeastaan päädyin keskustelussa, jossa mietimme että se vaatemerkki, joka on hoksannut viilata kokotaulukkoa siten että normaalisti M-kokoja ostava onkin kokoa S, jne. - on varmaankin saanut tyytyväisen hymyn monen suulle.
Koska niin tiukasti koot ja muut arviot istuvat nupissamme.
- Ratkaisuna tai muutoksena tähän olisi mielessäni pari hyvää juttua:
A) Mukavampia mielikuvia vaatekokoihin:
perinteisten XS, S, M, L, XL jne. sijaan nimillä hyvä, sopiva, istuva, kiva, jne. :-)
Hyvän mielen vaatetusta!
Itse asiassa sellaisessa luksustilanteessa että voi teettää sopivan vaatteen, tullaankin juuri tähän.
Vaatteella ei ole nimettyä kokoa. Se on ihan vain sopiva.
B) Hyvä vaihtoehto on joka tapauksessa, koosta riippumatta, on nähdä itsessään hyvää,
ajatella peiliin katsoessa, sydämen pohjasta:
You look great!
Ei vikoja tuijottaen, vaan hyvässä valossa itsensä nähden, hyviä juttuja korostaen. Ja ei-mairittelevat asiat voi lisätä kehityskohteiden listaan - ajatellen että wow, näitäkin asioita voin vielä parantaa, ja tulla vielä huikeammaksi!
Samalta pohjalta voisi ajatella että työelämän osaamiskartat eivät olisikaan ahdistavia listauksia siitä mitä kaikkea ei osaa - vaan kuvaus siitä mihin kaikkeen on tässä työssä mahdollisuus kehittyä, asioita joita oppia, oivaltaa, omaksua.
Aivan mahtavaa!
Itse asiassa, ei ole mitään syytä miksi ei ottaisi omakseen asennetta nähdä asiat parhain päin. Silloin voi vain voittaa.
Hyvät terveiset kaikille!
Klädstorlekar och olika slags andra numeriska sätt att mäta och värdera möter vi i vardagen i många olika tillfällen. Vad gäller klädstorlekar, skulle jag gärna se lite variation, i stället för de tråkiga numeriska, som så lätt sätter oss i olika klasser. Dessa har jag funderat på: istället för XS, S, M, L, osv. skulle man kunna ha: bra, fin, vacker, osv. :-)
Vad trevligt att välja mellan fin och skön!
Men viktigast nog är det att tycka om den människa man ser i spegeln, sig själv. Att inte fokusera sig på brister och det negativa, utan att se allt det fina och positiva i sig själv,
och ta de saker som man skulle vilja ändra som utvecklingsmöjligheter - med vilka man kan bli ännu finare jag!
Ha det så bra!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti